Tyylikkään köyhäilyn taito
Luin joulun aikaan saksalaisen kreivin Alexander von Schönburgin kirjan Tyylikkään köyhäilyn taito. Siinä 2000-luvun alussa hyväpalkkaisen työn menettänyt Schönburg selittää, kuinka länsimaissa pitäisi tottua köyhyyteen. Siihen pakottaa jo talousromahduskin, jonka Schönburg ennakoi jättävän 1930-luvun lamankin varjoonsa.
Muutama vuosi sitten julkaistu kirja näyttää osuvan naulan kantaan ennakoidessaan talouden romahduksen. Välttämättömyydestä pitäisi tehdä hyve, mutta köyhyyteen sopeutumista pidetään Suomessa silti edelleen epäilyttävänä downshiftauksena. Sitä halveksuvat kilvan niin EK:n ekonomistit kuin materialismin nimiin vannovat ipod-marxilaisetkin.
Toivoton kilpajuoksu makrotalouden lainalaisuuksia vastaan tuottaa kuitenkin turhautumista ja pahaa oloa. Voi kysyä, eikö itse kunkin pitäisi löytää elämäänsä sisältö jostain muualta kuin materialismista. Myös digitaaliajan statussymbolien perässä juokseminen lasketaan materialismiksi.
Romahtaako talous vielä enemmän, mikäli pakonomaisen kilpajuoksun sijaan keskitytään löytämään uusia olemisen ja elämästä nauttimisen muotoja? Ei romahda, sillä taloutta ei vie eteenpäin se, että taistellaan olemassaolevan infrastruktuurin vähenevistä vihreistä oksista. Verissäpäin taistelemisen sijaan tarvitaan aitoa yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta.
Köyhät pitäisi poliittisesti rehabilitoida. Maailmassa, jossa puolet ihmiskunnasta elää alle kahdella eurolla päivässä, suomalaiset köyhät ovat vähemmän pöyristyttävän etuoikeutettuja kuin rikkaat ja keskituloiset. On kunnia olla lähempänä ihmiskunnan mediaanituloa. En edes kehtaisi enää kuitata 2 000 – 3 000 euroa työstä, josta maailmalla maksetaan paljon vähemmän ja jossa ei edes vaadita kunnon työpanosta.
Toisaalta jos kaikki maailman ihmiset eläisivät, kuten länsimaalaiset, tarvittaisiin monen maapallon resurssit. Kaiken järjen mukaan toimeentulotuella ei tuhota niin paljoa maapalloa kuin 3 000 euron palkalla. Siksi ehdotankin, että jokin järjestö antaisi vuoden ympäristöpalkinnon suomalaisille köyhille.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Et ole tainnut sitten töitä tehdä? Ei 3k palkkaa saa ilman työpanosta, ja aika kovaa sellaista. Paitsi puolueen toiminnassa. Siellä ollaan kovia kommunisteja ja aherretaaan niin, että A4set tekee haavoja sormiin.
3k palkat pois, toimeentulon suuruinen perustulo ja pakkotyöt kaikille. Aivan kuten työttömän kuolemassa kirjoitetaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Amartya_Sen
Onko Sen sinulle tuttu? Tutkii köyhyyden ja vapauden mekanismeja.
pieni yksityiskohta, niin lihaa syövä köyhä tuhoaa enemmän maapalloa kuin vegetaristi rikas. Näin onnettomia tuloerot todellisuudessa Suomessa ovat.
Tämä johtuu ihan siitä, että maatalous on ainakin kertaluokkaa suurempi luonnon resurssien tuhlaaja kuin kaikki muu ihmisen toiminta yhteensä.
Jos maatalous kriminalisoitaisiin nyt, niin vapautuisi noin 2-4 miljardia hehtaaria hedelmällistä maa-alaa kokonaan luonnon käyttöön. nykyisinhän luonto on ajettu lähinnä vuorille ja muille viljelykelvottomille seuduille, joiden hedelmällisyys on heikolla tasolla.
Ainiin, sivuhuomautuksena voisin todeta, että kannatan maatalouden globaalia kriminalisoimista välittömistä ja korvaamalla sen vertikaalisella viljelyllä. Hehtaarin vertikaalinen vehnäpelto Suomessa tuottaisi satoa enemmän kuin 500 hehtaaria Etelä-Ranskalaista vehnäpeltoa.

Kommentoi 4 kommenttia