Parlamentarismia 2010-lukulaisittain

Parlamentarismi tarkoittaa demokratiassa perinteisesti sitä, että maan hallituksen on nautittava parlamentin ja sitä kautta kansalaisten luottamusta. Kansa voi tässä skenaariossa vaihtaa halutessaan hallitusvallan käyttäjiä.

2010-luvun poliittisessa tilanteessa asetelma on kuitenkin hiukan muuttunut. Nykyään on sama, kuka hallituksessa on, mutta sen on nautittava markkinoiden eli sijoittajapiirien luottamusta. Sijoittajapiirit lopettivat esimerkiksi Silvio Berlusconin vallan Italiassa, mihin mikään parlamentaarinen voima ei vaikuttanut riittävän.

Kreikassa markkinat peruivat entisen pääministeri George Papandreoun suunnitteleman kansanäänestyksen ja ajoivat maan laajapohjaiseen hätätilahallitukseen. Aiemmin tänä vuonna rahamiesten parlamentti kaatoi myös Portugalin demarihallituksen.

Vaalituloksilla ei nykyisellään oikeastaan ole mitään virkaa, koska kaikki hallitukset pakotetaan markkinoiden liekaan. Liean pituus toki vaihtelee maittain ja esimerkiksi Suomen kohdalla sallii hieman enemmän rimpuilua kuin eteläisessä Euroopassa.

Kyvyttömyys vaikuttaa oikeasti asioihin tekee politiikasta spektaakkelia, jossa puuhastellaan pikkuasioiden parissa. Monissa maissa tämä sirkus on menettänyt uskottavuutensa. Suomessa sen sijaan ei toistaiseksi nähdä ongelmaa siinä, että talouspoliittisen liikkumavaran kavetessa keskitytään arvo- ja elämäntapakysymysten käsittelemiseen.

Markkinoiden liekaan ei tietystikään pakota mikään muu kuin poliitikot itse. Mikäli markkinoiden pakkovallasta haluttaisiin vapautua, se varmasti onnistuisi. Valtasuhteet Euroopassa kuitenkin kertaantuvat ja kun lähes kaikissa suurissa EU-maissa on oikeistolaiset hallitukset, ajetaan unionin tasolta leikkausten ja markkinakurin politiikkaa. Tämä politiikka tosin vain syventää kansantalouksien ahdinkoa.

Markkinoiden pakkovalta ja nykyinen talouspolitiikka asettaa Euroopan sosiaalisen mallin ja hyvinvointivaltion vaakalaudalle. Siksi toivoisi, että poliittisen debatin tasolla keskityttäisiin nykyistä enemmän siihen, miten saavuttaa nykyistä suurempi sananvalta taloudellisiin asioihin.