Aaron Kallinen

Ei unohdeta rauhaa turpo-vaaleissa

Presidentinvaalit ovat pitkälti ulko- ja turvallisuuspoliittiset vaalit, koska tasavallan presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Tämän vuoksi äänestäjät ymmärrettävästi haluavat arvioida presidenttiehdokkaita juuri tästä näkökulmasta.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne muuttui vuonna 2014, kun Ukrainan sota ja Krimin miehitys kiristi Venäjän ja lännen suhteita. Lännessä alettiin pelätä Venäjän aggressiivista ulkopolitiikkaa ja siihen on haluttu vastata mm. sotaharjoituksilla Itämeren alueella.

Vaikka Nato-jäsenyyden kannatus on laskussa, on nykyisessä ilmapiirissä hankalaa kyseenalaistaa esimerkiksi näitä sotaharjoituksia. Pitäähän Venäjäkin massiivisia sotaharjoituksia länsirajansa tuntumassa.
Venäjän hallinnon valtavat ihmisoikeusrikkomukset antavat oikeutusta sotilaalliselle varustautumiselle sitä vastaan. Spekulaatioita mahdollisista Baltian maihin kohdistuvista Ukraina-tyylisistä aggressioista on esitetty. Venäjän harjoittama informaatiovaikuttaminen on ollut kuuma peruna - Venäjän lonkeroita on ollut mm. maahanmuuttovastaisten valemedioiden ja uuden alt-right -oikeiston takana. Yhdysvalloissa tutkitaan parhaillaan itänaapurimme sekaantumista supervallan presidentinvaaleihin.

Suomessa vaikuttaa yhä konsensushakuinen ajattelu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Paasikiven-Kekkosen reaalipoliittinen linja vaikuttaa siihen, että pyrimme pitämään asiallisia suhteita niin länteen kuin itään. Presidentti Niinistö edustaa tätä linjaa ja on pyrkinyt pitämään yllä vuoropuhelua Venäjän kanssa. Toisaalta vallitsee myös konsensus siitä, että maanpuolustuksen tulee olla uskottavaa ja sen tulee nojata osin kansainväliseen yhteistyöhön, vaikka Natoon ei halutakaan liittyä täysjäseniksi.

Viime vuosina puolustusmenoja on nostettu niin meillä kuin muualla Euroopassa. Sekä Natossa että nyttemmin myös EU:ssa on ollut pyrkimyksiä nostaa jäsenmaiden puolustusmenojen osuutta kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Nyt tuon rajan ylittää vain pari EU:n jäsenmaata. Venäjällä osuus on 5,4 prosenttia (vuonna 2016 maailmanpankin mukaan), joten inspiraatiota varustelukierteelle ei tarvitse kaukaa hakea.

Ajatus rauhasta ja aseistariisunnasta näyttäytyy naiivina idealismina keskinäisen varustelukierteen maailmassa. Varustelukierteestä on tullut uusi normaali.

Kylmän sodan päätyttyä asevarustelu laantui. Idän ja lännen ideologisten erojen häviämisen ajateltiin johtavan sotilaallisen vastakkainasettelun päättymiseen. Tämä oli hyvä juttu kansalaisille - olisihan esimerkiksi

Neuvostoliiton talous tuottanut kansalaisilleen huomattavasti paremman elintason, jollei panoksia olisi laitettu niin paljoa asevarusteluun. Nytkin aina toisinaan kysytään, kuinka paljon hoitajia terveyskeskuksiin voitaisiinkaan palkata yhden hävittäjän hinnalla.

Viime vuosina suurvaltapolitiikka on osoittanut, ettei vastakkainasetteluun tarvita voimakkaasti toisistaan poikkeavia ideologioita. Pelkkä geopolitiikka ja kamppailu luonnonvaroista riittää. Tilanteesta tulee mieleen aika ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin eri maiden hallitsevat eliitit olivat tiiviisti verkostoituneet keskenään (Saksan keisari Wilhelm II ja Venäjän keisari Nikolai II jopa serkuksia), mutta se ei estänyt suurvaltoja käymästä miljoonia uhreja vaativaan shakinpeluuseen maailmankartan yllä.

Yksipuoleinen aseistariisunta ei ole mahdollista. Kuitenkaan meillä tuskin on varaa tilanteeseen, jossa rauhanaate hylätään täysin ja vastataan sotilaalliseen uhkaan yksinomaan sotilaallisella varustautumisella ja yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristämisellä. Siksi toivoisi ehdokkaiden ottavan kantaa paitsi siihen, miten Suomi voi selviytyä kiristyneessä kansainvälispoliittisessa tilanteessa, myös siihen, miten Suomi voisi edesauttaa maailman seilaamista rauhallisemmille vesille. Se olisi kuitenkin kansalaisille parempi vaihtoehto kuin menestyksekkäinkään asevarustelu.

Toki helppoa se ei ole, kaikkea muuta. Presidenttiehdokkaista rauhan kysymyksillä on profiloitunut etenkin Merja Kyllönen. Mielestäni on äärettömään tärkeää, että meillä on Merjan kaltainen presidenttiehdokas, joka uskaltaa tarttua tähän vaikeaan, mutta sitäkin tärkeämpään kysymykseen.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat