Aaron Kallinen

Paperittomille siirtolaisille oikeus terveydenhuoltoon

Kun Espanjassa keväällä leikattiin pakon edessä terveydenhuoltopalveluita, oli yksi uudistuksista muun kuin akuutin terveydenhoidon poistaminen paperittomilta siirtolaisilta. Espanjalaiset terveyspalvelut olivat ennen tätä niinkin avoimia, että Marokosta käytiin synnyttämässä lapsia Espanjalle kuuluvien Ceutan ja Melillan sairaaloissa.

Lääkärit protestoivat leikkauksia mediassa sanoen, että heidän vakaumuksensa vaatii hoitamaan kaikki potilaat ja että sairaalta ei voi kysyä, ovatko he maassa laillisesti vai laittomasti. Espanjan avoimet terveyspalvelut olivat hyödyttäneet myös maassa oleskelevia turisteja ja muita ulkomaalaisia. Nyt tämä valitettavasti on ainakin osin historiaa, mutta vasta nykyisen taloustilanteen pakottamana ja tilanteessa, jossa paperittomia siirtolaisia on miljoonia.

Tämä tematiikka tuli mieleeni, kun Suomessa keskustellaan paperittomien siirtolaisten terveyspalveluista. On sinänsä ymmärrettävää, että Suomessa paperittomien siirtolaisten oikeutta terveyspalveluihin ei mietitty takavuosina siirtolaisuuden ollessa vähäistä. Sen sijaan ei ole ymmärrettävää vastustaa paperittomien siirtolaisten oikeutta terveydenhoitoon tänä päivänä.

Helsingin kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin Emma Karin tekemä ponsi paperittomien siirtolaisten oikeudesta terveydenhoitoon, mikä on tervetullutta. Kustannukset tästä olisivat pieniä ja perusteet humaanin sosiaali- ja terveyspolitiikan mukaisia. Toisaalta, myös kaikkien Suomessa oleskelevien etu olisi mahdollisesti tarttuvia sairauksia potevien henkilöiden parantaminen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Ari Lotvonen

Eihän mikään estä (espanjalaisia ym. maalaisia) lääkäreitä hoitamasta vakaumuksensa mukaisesti kaikki potilaat jotka heidän luoksensa tulevat - omalla kustannuksella, jos kukaan muu ei hoitoa maksa eikä ilmaista rahaa ole jaossa.

Ei sitä kukaan estä. Ihan vapaasti vaan vakaumusta harjoittamaan.

Mutta näyttää olevan lääkärinkin "vakaumus" rahasta kiinni.

Ari Lotvonen

Oulun paperittomien klinikka ei löydä asiakkaita
...
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/oulun+paper...

///

Ensin anotaan 'ilmaista' rahaa hienoa vakaumusta varten, perustetaan klinikka paperittomille jne.

Kun asiakkaita ei ole, esitetään että niitä pitää hankkia. Vakaumuksen mukainen toiminta ja lääkärinpalkkiorahat pitää anoa seuraavillekin vuosille. Ja rahaa ei voi perustella jollei ole paperittomia asiakkaita.

Joten paperittomien asiakkaiden maahanpääsyä pitää helpottaa ja tukea jne.

So it goes.

Käyttäjän aaronkallinen kuva
Aaron Kallinen

On vaikea tietää, miksi Oulun klinikalle ei mennyt asiakkaita. Oliko syynä tuossa jutussa mainittu monisteiden jakaminen, jossa klinikkaa ilmeisesti vastustettiin vai se, että siirtolaiset saattavat pelätä kaikkia klinikoita, koska heidät on joskus lainvastaisesti ilmiannettu poliisille terveyskeskuksissa - sitä ei voi tietää.

Sitäkään ei voi tietää, paljonko Oulussa on paperittomia siirtolaisia. Mitään tällaisia klinikoitahan ei edes tarvittaisi, jos paperittomilla olisi oikeus mennä terveyskeskukseen. Tulisi varmasti halvemmaksi kuin antaa rahaa erillisille klinikoille (jos niille julkista rahaa edes annetaan).

Timo Ylimäki

Mielestäni jos joku sairaalaan menee, vakavasti sairaana tai loukkaantuneena, tulee häntä auttaa, olkoon minkä tahansa maan kansalainen, tai luvattomasti täälä.

Hoitotoimien jälkeen kyseinen henkilö voidaan karkoittaa suomesta.

Nälkään kuolevalle tulee antaa leipää, mutta ei ole meidän tehtävämme ruokkia häntä ikuisesti.

Humaaniudelle tulee olla jokin raja.

Käyttäjän aaronkallinen kuva
Aaron Kallinen

Karkottaminen hoitotoimien jälkeen estää hakemasta apua. Sen takia hoitohenkilökunnan ei pitäisi ilmiantaa siirtolaista poliisille. Muutenkin tuon luulisi menevän vaitiolovelvollisuuden piikkiin.

Toimituksen poiminnat